Harjoitusajat Postituslista Aikiken Instagramissa Youtube

Practical Defensive Fighting System (itsepuolustus)

 

P.D.F.S

Practical Defensive Fighting System (P.D.F.S.) on Kai Koskisen kehittämä itsepuolustusmenetelmä. Vuonna 2013 tulee 27 vuotta täyteen siitä, kun Kai Koskinen aloitti Aikidon harjoittelun, jonka jälkeen hän on harjoitellut useita eri kamppailu- ja taistelulajeja. P.D.F.S. kehitettiin tarjoamaan ensiluokkaista itsepuolustuskoulutusta sitä tarvitseville ihmisille. Pelkkä irtipääsy esim. käsiotteista ei pelasta sinua. Ei ole myöskään järkevää lyödä kiinnipitäjältä hampaita kurkkuun. Mitä siis teet hyökkääjälle, että pääset irti tilanteesta tai saat sen hallintaan?

Miksi P.D.F.S.

Sinulla ei tarvitse olla aiempaa kokemusta muista lajeista. P.D.F.S. ei ole kamppailu-urheilua. Siinä ei kilpailla eikä harjoituksissa pyritä opettelemaan toisen voittamista, vaan tilanteista selviytymistä mahdollisimman vähäisin vammoin. Itsepuolustus eroaa kamppailu-urheilusta mm. siten,  että itsepuolustuksessa ei tarvitse välttämättä voittaa. Kadulla ei jaeta mitaleja eikä sijoituksia, eikä siellä päde myöskään säännöt. Tekniikat opetellaan porrastamaan tilanteen vakavuuden ja hyökkääjän vaarallisuuden mukaan. Tekniikat on valittu niin, että ne tukevat toisiaan ja toimivat sekä paikaltaan että liikkeestä tehtynä. Puolustautuja pystyy tekemään tekniikat myös itseään isokokoisemmalle vastustajalle. P.D.F.S. -treenejä on aamuin ja illoin, joten voit harjoitella vaikka teet vuorotyötä tms. Alkeiskurssia voi käydä aamulla tai illalla tai vaikka molemmissa treeneissä, miten sinulle sopii.

Veitset ja aseet

Aseistettua hyökkääjää vastaan puolustautumista harjoitellaan lähes alusta asti. Kurssilla opit mm. minkälaisia veitsiä on olemassa ja miten niitä kannetaan (taittoveitset, klipsit, kainalokotelot, nilkat yms.). Tilapäisvälineiden ja aseiden käyttöä harjoitellaan lähes alusta asti, koska muuten on miltei mahdotonta puolustautua esimerkiksi veistä vastaan. Kursseilla kerrotaan tietoa myös ampuma-aseista, jotta tarvittaessa voisit riistää sen hyökkääjän kädestä.

Hätävarjelulaki

Jokaisella kurssilla pidetään lainopillisen kouluttajan pitämä hätävarjeluluento, jossa käydään läpi Suomessa vallitseva hätävarjelulaki. Luennolla kerrotaan kansantajuisesti minkälaiset oikeudet sinulla on puolustaa itseäsi tai omaisuuttasi. Tämä on tärkeää monestakin syystä. Kurssilla opetetaan taktiikkaa ja itsepuolustustekniikoita, joilla voidaan vastata kevyeeseen tai vahvaan hyökkäykseen. Opit siis myös vahingoittamaan toista ihmistä. Tiedostamalla lain sallimat puitteet ja hallitsemalla käytännöllisiä taitoja et sorru ylilyönteihin, etkä ole välttämättä neuvoton. Ennen kaikkea todellinen itsepuolustus on ympäristön tarkkailua. Tosipaikan tullen tekniikoiden ainoa tarkoitus on pelastaa käyttäjänsä ja näiden syiden takia on tärkeää opetella sekä vahvoja (vaarallisia) että pehmeitä tapoja torjua uhkia tai hyökkäyksiä.

P.D.F.S. eteneminen

Kolme ensimmäistä tasoa harjoitellaan uutta tekniikkaa. Opetellaan puolustautumaan niin tartunta- kuin lyönti- ja potkuhyökkäyksiä vastaan. Kaikki tekniikat tehdään ensin paikaltaan sitten liikkeestä. Ylemmillä tasoilla harjoitellaan aiemmin opittujen soveltamista. Ohjaajatasokokeissa kokelas joutuu tilanteisiin, joissa hänen on valittava toimintatapansa. Arviointi tapahtuu tuomareiden pisteytyksellä. Ohjaajatason saavuttaminen on mahdollista noin 5 vuoden aktiivisen harjoittelun jälkeen. Toisen oppilastason jälkeen on kaksi erillistä tasoa niille jotka tarvitsevat ammattinsa puolesta voimankäyttökoulutusta.

Miten P.D.F.S. eroaa monesta muusta itsepuolustuslajista:

  • Tekniikat tehdään liikkeestä
  • Hyökkäykset, joita vastaan puolustaudutaan, pyritään tekemään mahdollisimman realistisesti
  • Tekniikat tukevat toisiaan ja niitä ei ole liikaa
  • Tekniikat toimivat heikommalla vahvempaa vastaan
  • Vapaus soveltaa ja improvisoida tulee aikaisin.
  • Ohjaaja-arvoa EI SAA viikonloppukurssilla.

 

PDFS -veitsileirit

Leireillä tutustutaan eri teräase- tyyppeihin, niiden kanto- ja käyttötapoihin sekä siihen, kuinka vaikeaa on todella puolustautua veitseä vastaan. Leirillä näet paljon erilaisia veitsiä ja niiden kätkemistyylejä. Leireillä tehdään paljon erilaisia harjoitteita, jotka auttavat sinua ennakoimaan vaaratilanteita ja nostaa sinun valmiutta puolustaa itseäsi tai muita veitsihyökkäystilanteessa.

Leirejä järjestetään noin kaksi kertaa vuodessa. Leireistä ilmoitetaan Aikikenin Facebookissa ja näillä nettisivuilla.

Hinta: 40e koko leiri, 25e päivä, 20e harjoitus. (hinnat voivat muuttua)
Leiri on avoin kaikille Aikikenin jäsenille. Muut kiinnostuneet yhteydenoton kautta:

Lisätiedot 040-5145099 -Kaitsu

 

Ohjaajat

 
 

Kai Koskinen

Lajin kehittäjä

 
 

Apuvetäjät:

 

 
 

Jari Rajalainen

 

Petka Hietanen